Yritysverotus

Tunnemme verotuskäytännöt niin kotimaasta, kuin kansainvälisestikin. Meillä on useita asiakkuuksia, jotka toimivat useassa eri maassa. Lisäksi myös tavaran ja palvelun ostoon ja myyntiin liittyvät veroasiat, kysymykset ja toimenpiteet on meidän vahvaa osaamista. Lisäksi verotus vaikuttaa ja on hyvin keskeinen asia monessa eri liiketoiminnan vaiheissa, kuten esimerkiksi Yritysjärjestelyissä

Verokonsultointi

Autamme mielellämme verojen suunnittelussa sekä optimoimaan yrittäjien, yrityksen johdon ja yrityksen omistajien tulojen jakamisen ansio- ja pääomatulohin. Käytössämme on ohjelmistoja, joiden avulla näemme verokertymän lähteittäin sekä voimme myös hyötykäyttää budjetointia, jotta voimme jakaa tulot optimaalisesti eri tulolajeihin.


Eri yhtiömuotojen verotus

Eri yhtiömuotoja verotetaan hyvin erilailla. Henkilöyhtiöiden verotus poikkeaa osakeyhtiöstä hyvin paljon. Ja toiminimen verotus on vielä oma lukunsa. Taloushallinnon ja verotuksen ammattilainen tuntee yritysten ja palkansaajien verolainsaäädännön ja osaa optimoida verot niin, että jokainen osapuoli saa sen mikä itselle kuuluu.


Verotukseen liittyvät palvelumme

Palvelemme kokonaisvaltaisesti sekä yritysverotukseen että myös henkilöverotukseen liittyvissä kysymyksissä. Autamme mm:

  • Henkilöverotuksen optimointi
  • Yritysverotuksen optimointi
  • Tuloverotus
  • Osinkojen verotus
  • Luontoisedut ja niiden verotus
  • Usean eri veronalaisen tulonlähteen verojen optimointi ja jakaminen ansio- ja pääomatulohin

Voimme myös hakea verotuksesta ennakkoratkaisuja, jotta voimme varmistaa verotus jo ennakolta. Autamme myös verotarkastuksissa ja hoidamme asiakkaittemme oma-aloitteiset veroilmoitukset sekä verojen oikaisut ja valitukset.