Me tiedämme paljon, joten me myös kirjoitamme paljon. Kirjoitukset käsittelevät taloushallintoa, tilitoimistoa ja näihin liittyviä ilmiöitä, asioita ja mahdollisuuksia.



Kirjoitettu:

Tilitoimiston valinnassa tulisi painaa hintaa enemmän moni muu asia. Silti liian usein tilitoimistot nähdään ehkä vähän mysteerisinä ja pakollisina pahoina. Yli-innokkaina kirstunvartijoina tai ihmiskontakteja pelkäävinä nutturapäinä. Totuus on kuitenkin 2020-luvulla ihan toinen.

Aihetunnisteet: tilitoimisto, verkosto, kuopio


Kirjoitettu:

Paperisen kirjanpidon aikakausi kulkee kohti vääjäämätöntä loppua - lähtölaskenta oli jo alkamassa, mutta Covid-19 koronavirus antoi vielä hieman lisäaikaa tälle muutokselle.



Kirjoitettu:

Jokainen meistä verosuunnittelee, osa tiedostamatta, osa tiedostaen. Eikä siinä mitään, verosuunnittelu on sallittua ja jopa suotavaa. Mikä ei ole sallittua, on verosuunnittelun lähisukulainen, ilkeä sisarpuoli nimeltä veronkierto. Näillä kahdella on ero.



Kirjoitettu:

Ikuisuuskysymyksiä. Juusto vai kinkku ensin leivän päälle, osakeyhtiö vai toiminimi? Moni alkava yrittäjä pohtii ainakin jälkimmäistä. Keskustelu oikeasta yhtiömuodosta tuntuu välillä kipuavan "juusto vai kinkku ensin" - keskustelun mittoihin ja intensiteettiin.



Kirjoitettu:

Firman piikkiin on kiva ostella kaikkea, kunnes verokarhu pääsee hajulle. Paljon on asioita, joita firman piikkiin voikin ostella, mutta paljon on myös asioita, mitä ei voi ostaa tai vähentää. Tässä blogissa käyn läpi yleisimpiä asioita, joita yritys voi vähentää omassa kirjanpidossaan ja miten.